Vaikuttava esitys?

,

Valistuneen arvion mukaan joka sekunti pidetään 350 PowerPoint-esitystä ympäri maailman. Pitkälti toista miljoonaa esitystä joka tunti. Itsekään en ole onnistunut välttymään slaidisulkeisilta. Esityksiä pidetään pienissä ja suurissa yrityksissä, virastoissa ja jopa kouluissa. Oletko sattunut kokemaan innostavan ja kiinnostavan, hyvin toteutetun PowerPoint-esityksen?

ESITYS ON MYYTÄVÄ YLEISÖLLE. SIIHEN EI PELKÄT FAKTAT RIITÄ.

Esityksen tehtävä on välittää oma näkökanta, oma innostuksen lähde tai kertoa tärkeää tietoa kuulijoille. Viestin vastaanottavat aivomme ovat jakautuneet kahtia. Oikea puoli on tunteellinen ja taiteellinen. Vasen puoli on keskittynyt raakaan tietoon ja tosiasioihin. Esityksen tulisi palvella kumpaakin aivopuoliskoa. Yleisö käyttää oikeaa aivopuoliskoa arvioidessaan esityksen kiinnostavuutta, esittäjän puhetyyliä ja ruumiinkieltä. Viimeistään toisen slaidin kohdalla yleisö on jo muodostanut käsityksensä esityksen kiinnostavuudesta.

Miksi ihmeessä lähes kaikki esitykset toistavat itseään! Miksi ne esitys esitykseltä ovat tosiaankin PowerPoint-esityksen näköisiä? Eikö PowerPoint-ohjelman pitäisi olla vain työkalu, jolla synnytetään esittäjän näköisiä ja persoonallisia esityksiä? Mikä muu ohjelma saa meidät tuottamaan peräperää samankaltaisia tuotoksia?

KUUSI HUONON ESITYKSEN TUNTOMERKKIÄ

1. Fonttina on käytetty kyllästymiseen saakka koneilta löytyviä perusfontteja kuten Arialia, Microsoft Sans Serifiä, Times New Romania, Verdanaa ja Calibria. Ne ovat helppo valinta, koska ne löytyvät jokaiselta koneelta. Toisaalta hukataan valtava hienojen ja klassisten fonttien valikoima! (Huom! Comic Sans ei sitten ole hieno ja klassinen fontti. Sen voit unohtaa tältä istumalta.)

2. Tekstislaidit näyttävät toistensa kopioilta. Microsoft on luonut ohjelmaan joukon valmiita pohjia ja oletusasetuksia, luettelopallukoita ja otsikkotyylejä, joihin on niin helppo täyttää sisältöä.

3. Tyypillinen esitysruutu on ahdettu täyteen tavaraa reunasta reunaan. Tyhjää tilaa on säästeliäästi. Teksi on liian pientä. Tyypillisesti esittäjä lukee slaidin sisällön sanasta sanaan lukutaidottoman yleisönsä avuksi.

4. Kuvia käytetään säästeliäästi ja liian pieninä. Yhdelle ruudulle mahdutetaan liian monta kuvaa. Kuvan muoto on aina suorakaide, koska se on vakioasetus. Microsoftin clipartista on onneksi löydetty monta söpöä piirrosta.

5. Kaikki teksti on tyypillisesti mustaa valkoisella taustalla. Selkeää ja luettavaa, mutta ah niin tylsää.

6. Pomppivat ja liukuvat siirtymät slaidista toiseen varastavat koko shown.

SIINÄ OLI VALITUSTA TARPEEKSI, VAI MITÄ?

Pelkkä ruikutus ja virheiden bongailu ei vie asioita eteenpäin. Kysymys kuuluukin: kuinka suunnitella esityksestä vaikuttavampi ja pitää kuulijat hereillä? Kuinka tarjoilla oma näkemys vaikuttavasti? Näihin ja muutamiin muihinkin kysymyksiin on tulossa vastaus seuraavissa blogeissa. Pohditaan keinoja saada esityksestä parempi, ja etsitään varteenotettavia vaihtoehtoja PowerPoint-ohjelmalle. Niitä löytyy kyllä. Pysy kuulolla!

 

4 thoughts on “Vaikuttava esitys?

  1. Steve Jobs: ”People who know what they’re talking about don’t need PowerPoint”
    Powerpointti on kyllä ihan näppärä työkalu, mutta mitä enemmän luennoimastani aiheesta tiedän, sitä vähemmän tungen esitykseeni tekstiä. Ihan pelkillä kuvillakin pärjää hyvin pitkälle. Prezi ”http://prezi.com/” on hyvä vaihtoehto Powerpointille.

  2. Powerpoint ei enää toimi ja ehkä se ei koskaan ole toiminutkaan. Tosin listassa on mainittu huonon Powerpointin tunnusmerkkejä. Jos etsii toisesta suunnasta niin voi löytää jotakin. Esim. maailman paras powerpoint löytyy nykyisin youtubesta eli ”Shift happens”, se taidettiin valita parhaaksi vuonna 2007. Eikä sillä fontilla ole kovasti väliä, jos on jotakin sanottavaa. Huono sisältö ei parane fonttia muuttamalla. Tosin totta sekin, että efektejä ja kikkailuja käytetään liikaa ja tekstin näyttäminen powerpointilla ei ole fiksua.

  3. Kuten kirjoitit, Powerpointille on hyviä vaihtoehtoja. Sen lisäksi, että koko esitysohjelman voi jättää kotiin, voi katsoa vaihtoehtoisia ohjelmia. Ilmaisia ja edullisia vaihtoehtoja löytyy. Prezi on yksi varteenotettava vaihtoehto, jonka ajatusmaailma lähtee mindmap-tyyppisestä hahmottamisesta. Ajattelinkin kertoa siitä hiukan tarkemmin seuraavassa postauksessani.

  4. Content is king. Jos ei ole sanottavaa, on parempi olla hissukseen. Ja kun on sanottavaa, asia kannattaa paketoida kiinnostavasti. Fonttien, kuvien ja efektien tulee tukea sisältöä ja tavoitteita.

Comments are closed.