Digimarkkinointi on mitattavaa ja tarkasti kohdennettua näkyvyyttä siellä, missä asiakkaasi jo ovat, esimerkiksi Googlessa ja sosiaalisessa mediassa. Suosituimmat kanavat ovat Google, Facebook ja Instagram ja oikea kanavavalinta riippuu asiakkaan toimialasta, tavoitteista ja kohderyhmistä. Digimarkkinoinnin suurin etu on mitattavuus, kustannustehokkuus ja monipuoliset kohderyhmät. Voit tehdä digimarkkinointia pienelläkin budjetilla ja skaalata sitä halutessasi aina lisää.
Yksi kanavavaihtoehto digimarkkinoinnin toteuttamiselle on Google
Maailman suosituimman hakukoneen lisäksi se on paikka, missä ihmiset etsivät ratkaisuja ja saavat tietoa uusista tuotteista tai palveluista. Hakusanamainonnalla on mahdollista näyttää yrityksesi mainoksia esimerkiksi silloin, kun asiakas hakee Googlen hakukoneesta palveluasi (esim. kuntosali Tampere). Hakusanamainonta on erinomainen keino, kun halutaan tavoittaa ostoaikeissa olevat ihmiset.
Google tarjoaa myös muita kampanjamuotoja:
- Display-mainonta: Mainoksia näytetään eri puolilla verkkoa, esimerkiksi kuvaformaatissa. Display-mainonta on hyvä näkyvyyden kasvattamiseen ja uusien asiakkaiden tavoittamiseen.
- YouTube-mainonta: Videomainoksia YouTubeen. Tämä toimii erityisesti brändin rakentamiseen ja laajemman näkyvyyden saavuttamiseen. YouTube on erittäin suosittu videopalvelu ja sen päivittäiset kävijämäärät ovat valtavia.
- Shopping-mainonta: Verkkokaupoille hyödyllinen mainontakeino, joka näyttää tuotteet kuvien ja hintojen kanssa suoraan Googlen hakutuloksissa.
- Demand Gen: Hyödyllinen kysynnän kasvattamiseen sellaisille kohderyhmille, jotka todennäköisesti kiinnostuvat palveluistasi ja tuotteistasi. Mainoksesi esiintyy eri puolilla verkkoa.
- Performance Max: Hyödynnät yhtäaikaisesti yhdellä kampanjalla kaikkia edellä mainittuja kampanjamuotoja. Google hyödyntää omaa tekoälyään reaaliajassa valitsemaan parhaiten toimivat kampanjamuodot. Kampanja optimoi konversiot ja näkyvyydet kaikissa Googlen eri kampanjamuodoissa.
Sosiaalisen median kanavista Meta (eli mm. Facebook ja Instagram) on yksi suosituimmista somemainonnan kanavista
Voit kohdentaa esimerkiksi sijainnin, iän tai kiinnostuksen kohteiden mukaan. Mainosten viesti voidaan viedä suoraan potentiaalisille asiakkaille esimerkiksi kuvien ja videoiden avulla. Metassa kampanja rakennetaan yrityksen tavoitteiden pohjalta. Kampanjatavoitteeksi voidaan asettaa esimerkiksi myyntitavoite, brändin tunnettuus tai verkkosivustoliikenne. Tavoitteiden seuraamista helpottaa Meta Pixel, joka edesauttaa mainonnan seurantaa ja kohdentamista. Yksinkertaistaen Meta Pixel -seurantakoodi asennetaan verkkosivuille, jossa se kerää dataa mainonnasta. Sen avulla voidaan esimerkiksi tehdä uudelleenmarkkinointia jo yrityksen verkkosivuilla käyneille, rakentaa samankaltaisyleisöjä ja mitata mitkä mainokset tuottavat kauppaa.
Esimerkki digimarkkinoinnista. Kuvitellaan kaksi yritystä:
- Yritys A ostaa lehtimainoksen.
Perinteisillä mainoksilla, kuten lehtimainoksilla on omat vahvuutensa. Perinteiset mediat koetaan usein luotettaviksi ja näkyvyys esimerkiksi paikallislehdessä voi vahvistaa yrityksen asemaa omalla alueellaan. Näkyvyys rajoittuu usein tietyn lehden lukijakuntaan ja mainos on usein kertaluonteista. Perinteisen mainonnan vaikuttavuutta on kuitenkin hankala mitata. Yritys A ei tiedä kuinka moni on nähnyt mainoksen tai kuinka monta asiakasta he saivat juuri sen ansiosta. - Yritys B tekee mainontaa Metan alustoilla.
Digimarkkinoinnin etu on mitattavuus, tarkka kohdentaminen, joustavat mahdollisuudet optimoida, sekä kyky tavoittaa suuren määrän potentiaalisia asiakkaita. Budjettia voidaan säätää tulosten mukaan ja viestejä voidaan testata eri kohderyhmille. Mainontaa on mahdollista näyttää sekä laajalle että tarkalle kohderyhmälle. Yritys B näkee datasta kuinka moni näki mainokset, kuinka moni klikkasi niitä ja paljonko tuloksia saatiin juuri mainoksen takia. Seuraavaksi yritys B optimoi mainoskampanjaansa keskittämällä mainoksensa niille kohderyhmille, jotka datan mukaan tuottivat eniten tuloksia.
Ilman kunnollista dataa mainonta jää arvailuksi tai hyvin pintapuoliseksi. Digimarkkinointi ei ole vain “mainosten pyörittämistä”, vaan jatkuvaa testaamista, optimointia ja tulosten parantamista. Digimarkkinointi on yksi tärkeimpiä rakennuspalikoita yrityksen liiketoiminnan kasvattamiseen. Suurin osa ihmisistä etsii palveluita verkosta ja viettää somessa paljon aikaa. Me Groteskilla emme myy vain klikkauksia, vaan keskitymme todellisiin tuloksiin. Kaikki kampanjat rakennetaan asiakkaan liiketoiminnan tavoitteiden pohjalta. Tavoitteet voivat olla esimerkiksi liidien kasvattaminen, verkkokaupan myynti tai brändin tunnettuus. Tiimimme auttaa aina kampanjan suunnittelusta toteutukseen ja seurantaan saakka. Meiltä saat apua myös mainosmateriaalien suunnitteluun ja toteutukseen. Saat aina selkeät raportit ja säännölliset kehityspalaverit, kuten pitkäjänteiseen digimarkkinointiin kuuluu.