fbpx
Groteski

Blogi

Nämä ovat Groteskilaisten mietteitä, ajatuksia ja näkökulmia. Blogi tarjoaa inspiraatiota, uuden oppimista sekä uutisia ajankohtaisista asioista.

Hurraa! Se on viimeinkin kehittynyt paremmaksi! Nimittäin tapamme suunnitella digitaalisia ratkaisuja. Verkkopalveluiden maailma muuttuu jatkuvasti. Koko ajan on opittava uutta ja syvennettävä jo aiemmin kerättyä tietoa ja taitoja. Noin puolitoista vuotta sitten, kun sana Design system lähti trendaamaan omissa sosiaalisen median kanavissani. Tutustuin termiin ja opin, että kyse on jo verrattain vanhasta tavasta ajatella. Se […]

Kolme Eläköön Huutoa Groteskin komponentti- kirjastolle!

Juhannus lähestyy ja olemme olleet uusissa tiloissa jo reilun kahden viikon ajan. Muutto sujui toukokuun lopussa mallikkaasti ja luovutimme edellisen toimiston tilan siivottuna määräpäivään 31.5. mennessä. Uuden toimiston avaimet saimme perjantaina 26.5. ja saimme suurimman osan kalusteista ja tavaroista siirrettyä uudelle toimistolle jo samana päivänä. Viikonloppuna kasasimme pöytiä, järjestelimme kalusteita paikoilleen sekä varmistimme nettiyhteyksien ja […]

Groteskin muutto 1.6.2023 – osa 3

Kerroimme 14.2., että Mikkelin toimisto muuttaa entisen Rosson tiloihin, jotka remontoidaan kokonaisuudessaan toimistotiloiksi. Emme kuitenkaan valtaa koko tilaa, vaan puolet siitä, Maaherrankadun puoleisen sivustan. Aloitamme uusissa tiloissa 1.6.2023. Kalusteita hankittu Muutto on melkoinen operaatio. Meillä muuttoon kuuluu lisäksi se, että ostamme melkoisesti kalusteita; sähköpöytiä, neuvotteluhuoneen pöydän ja tuolit, esitystekniikkaa ja mm. kaikille uudet, hyvät työtuolit. […]

Groteski muuttaa 1.6.2023 – osa 2

Kangasosastosta raastepöydän kautta nykyaikaiseksi toimistotilaksi Kerroimme 14.2., että muutamme entisen Rosson tiloihin, jotka remontoidaan kokonaisuudessaan toimistotiloiksi. Emme kuitenkin valtaa koko tilaa, vaan puolet siitä, Maaherrankadun puoleisen sivustan. Aloitamme uusissa tiloissa 1.6.2023. Hieman historiaa Suur-Savon Osuuskauppa alkoi suunnitella vuonna 1936 Mikkelin keskustassa omistamalleen tontille uutta päämyymälää ja varastoa. SOK:n rakennusosaston kanssa käytiin neuvotteluja rakennusten tarpeista. Varastorakennuksen […]

Groteski muuttaa 1.6.2023 – osa 1

Toimintamme laajentuessa ja ennenkaikkea tarpeidemme muututtua olemme päättäneet muuttaa, todellakin lähemmäs toria. Toimistomme sijaitsee 1.6.2023 alkaen osoitteessa Maaherrankatu 13, 2 krs. Paremmin tila tunnetaan entisenä Rosson tilana, josta Osuuskauppa Suur-Savo saneeraa meille toiveidemme mukaiset ja nykyaikaiset toimistotilat Maaherrankadun puoleiselta sivulta. Ensisijainen käynti toimistollemme tulee olemaan Maaherrankadun puolelta rappukäytävän kautta mutta meille pääsee myös kauppakeskus Stellan, […]

Groteski muuttaa! Lähemmäs toria

Järjestimme Ystävänpäivän kunniaksi kautta historian Groteskin ensimmäisen Pala aamustasi -tapahtuman. Tarjolla oli tietenkin hyvää seuraa, mukavia keskusteluja mutta myös mielenkiintoisia tarinoita paikallisilta yrittäjiltä sekä Groteskin uutisia. HupiSki:n yrittäjä Heidi Kelho kertoi oman yrittäjätarinansa sekä mm. viimeisimmät kuulumiset Tornimäki sekä Anttolan Poijulta, joka siirtyi Heidin yrityksen omistukseen muutama kuukausi sitten. Landhaus Kekkolan isäntä Janne Muikkunen toi […]

Pala aamustasi -tapahtuma 14.2.2023

Heissan!

Voinko auttaa sinua löytämään etsimäsi?

Grobotti