Suomen luonto- ja ympäristökoulujen liitto ry: verkkosivut, ilmeet
Vuonna 2007 perustettu Suomen luonto- ja ympäristökoulujen liitto ry toimii lasten ja nuorten luonto- ja ympäristökasvatuksen edistämiseksi. Toiminnan keskeisenä tavoitteena on tukea lasten ja nuorten luontosuhteen vahvistamista ja kestävyysosaamista. Liitto on verkostotyön osaaja, joka koordinoi ja kehittää valtakunnallisia toimintamalleja lasten ja nuorten ympäristökasvatuksen tukemiseen sekä tekee aktiivista vaikuttamistyötä ympäristökasvatuksen edistämiseksi. MAPPA.fi -palvelu kokoaa ympäristökasvatuksen materiaalit, palvelut ja tapahtumat yhdestä paikasta löydettäväksi. Laatusertifioituun LYKE-verkoston luonto- ja ympäristökoulutoimintaan osallistuu vuosittain yli 200 000 lasta ja nuorta, ja ulkona oppimisen suurtapahtuma ULOS-UT-OUT on satojen opettajien, kasvattajien ja tutkijoiden kohtaamispaikka.
LÄHTÖKOHTA
MAPPA.fi on keskeisin ympäristö- ja kestävyyskasvatuksen sekä ulkona oppimisen hakupalvelu Suomessa. Se on suunniteltu tukemaan erityisesti opetus-, varhaiskasvatus- ja nuorisotyötä. Palvelun sisällöissä korostuu monialainen, toiminnallinen ja tutkiva oppiminen sekä luonto oppimisympäristönä.
Opettajat ja kasvattajat saavat työkaluja ympäristö-, kestävyys-, ja ilmastokysymysten käsittelyyn helposti ja kattavasti yhdestä paikasta. He etsivät palvelusta esimerkiksi toimintamalleja opetuksen siirtämiseksi ulos luontoon, materiaaleja ilmastokysymysten käsittelyyn, luonto- ja ympäristökoulujen palveluja, tietoa koulujen ympäristöohjelmista sekä ajankohtaisia koulutuksia, tapahtumia, teemapäiviä ja kampanjoita.
Palvelujen ja materiaalien tuottajat ovat esimerkiksi järjestöjä, valtionhallinnon organisaatioita, oppilaitoksia sekä yksityisiä opettajia ja kasvattajia. He saavat tuotteilleen näkyvyyttä ja uusia asiakkaita. Palvelua kehitetään yhteistyössä muiden ympäristökasvatustoimijoiden ja palvelun käyttäjien kanssa heidän tarpeisiinsa vastaten.
Palvelussa on
- yli 2000 materiaalia yli 300 julkaisijataholta
- yli 1400 rekisteröityä käyttäjää
- yli 60 000 yksilöityä käyttäjää vuosittain (unique visitors, 2020)
- yli 30 000 säännöllistä käyttäjää (returning visits, 2020)
- jopa 10 000 yksilöityä käyttäjää kuukaudessa (unique visitors, 2020, 2021)
MAPPA-palvelulla on Suomessa noin 100 000 potentiaalista käyttäjää. Käyntien määrä vuonna 2020 kaksinkertaistui ja sen oletetaan vielä kasvavan huomattavasti verrattuna nykytilanteeseen.
Verkkopalvelun uudistuksen lähtökohtana oli se, että käyttäjien siirtyminen uudistettuun palveluun on helppoa ja vaivatonta, ja että olemassa olevat käyttäjät, julkaisijatahot ja heidän tuottamansa sisällöt kuvailutietoineen siirtyvät palvelun uuteen versioon.
MAPPA on maksuton näyteikkuna materiaaleille, palveluille ja tapahtumille, jotka ovat käyttäjille maksuttomia.
Kehittämistä tehtiin tiiviissä yhteistyössä ja toimivia ratkaisuja haettiin aktiivisella otteella. Matkan varrella opittiin uutta, ja korjattiin suuntaa tarvittaessa. Tämän innostuneen kehittäjätiimin kanssa on hyvä jatkaa!
RATKAISU
Groteski vastasi projektissa konseptoinnista, käyttöliittymäsuunnittelusta ja teknisestä toteutuksesta. Projekti aloitettiin vuoden vaihteessa 2021/2022 konseptointivaiheella, jossa yhdessä asiakkaan kanssa lähdettiin määrittämään tavoitteita, läpikäymään tarkemmin palvelun toiminnallisuuksia ja sisältötyyppejä. Varsinkin projektin konseptointivaiheessa oli tärkeää toimia asiakkaan kanssa aktiivisessa yhteistyössä, jotta vältyttiin päätöksiltä, jotka olisivat ohjanneet projektia väärään suuntaan ja jotka voisivat haitata projektille asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Konseptointityön lopputuloksena verkkopalvelun vaatimukset oli määritelty ja palvelusta oli tarkka rautalankamalli, jonka pohjalta käyttöliittymäsuunnittelu pystyi alkamaan. Rautalankamalliin suunniteltiin palvelun julkinen puoli sekä kirjautuneen käyttäjän puoli.
Käyttöliittymäsuunnittelu lähti nopeasti liikkeelle rautalankamallia hyödyntämällä. Julkinen ja kirjautuneen käyttäjän puoli suunniteltiin saavutettavaksi. Verkkopalvelun visuaalisen ilmeen suunnittelussa onnistuttiin erinomaisesti tuoden palvelulle raikkaan ja modernin ulkoasun, joka pohjautui asiakkaan toiveisiin ja olemassa olevaan graafiseen ilmeeseen. Visuaalista ilmettä täydennettiin suunnittelemalla sivustolla olevat kuvitukset, jotka on otettu käyttöön myös muissa materiaaleissa.
Toteutuksesta vastasi kokonaisuudessaan oma kehittäjätiimimme. Palvelun toteutuksessa huomioitiin julkisen puolen näkymät, monipuolinen käyttäjähallinta, kirjautuneen käyttäjän toiminnot sekä ylläpitäjän hallintanäkymä. Myös hakutoiminnallisuuksiin kiinnitettiin erityistä huomiota, jotta haku toimii kattavasti ja nopeasti tarjoten erinomaisen käyttäjäkokokemuksen. Verkkopalvelu toteutettiin kokonaisuudessaan suomen- ja ruotsinkielisenä.
Uusina toiminnallisuuksina käyttäjä voi esimerkiksi tähdittää suosikkimateriaalit, jotta ne löytyvät helposti myös jatkossa. Lisäksi OPS-työkalua on mahdollista hyödyntää opetuksen suunnittelussa. Edellisen palvelun tapaan käyttäjä voi edelleen lisätä palveluun uusia materiaaleja, koota materiaaleista teemareppuja, täyttää tapahtumakalenteria ja täydentää palvelukarttaa omilla tai organisaation sisällöillä, sekä tietysti hallinnoida omia tietoja ja sisältöjä MAPPAssa. Verkkopalveluun toteutettiin helppokäyttöinen mainostyökalu, jossa ylläpitäjä voi mm. määrittää mainoksia eri mainospaikoille sekä tietyille ajankohdille.
Vastaamme jatkossa palvelun ylläpidosta ja jatkokehityksestä.