fbpx
Groteski

Vuosi 2018 – härkää sarvista!

Groteski perustettiin reilu kuusi vuotta sitten. Kuten moni muukin aloittava yrittäjä, alussa oli paljon tekemistä jo ihan liiketoiminnan käynnistämisessä. Ja kun tuollaisesta ei aikaisemmin ollut kokemusta, niin asiat menivät toisaalta painollaan mutta toisaalta monta asiaa piti oppia kantapään kautta. Ja sitten tehtiin vain töitä, töitä ja töitä. Onneksi niitä on ollut. Mutta miksi puhun Groteskin perustamisesta? Siksi, että tietty vaihe on nyt päättynyt ja uusi alkanut. Pölyt on pyyhitty ja vanhat rojut korvattu uusilla. Olemme tehneet vuoden aikana selvät suunnitelmat tulevia vuosia ajatellen. Toisaalta asioiden pitää elää hetkessä ja suunnitelmien muuttua, mutta nyt meillä on käytössämme työkaluja ja toimintamalleja, joiden avulla ainakin pahimmat karikot voidaan välttää tai toisaalta parantaa asioita entisestään.

OIimme kolmestaan – Janne, Sami ja minä – mukana perustamassa start-up yritystä puolitoista vuotta sitten. Yrityksestä tai idean sisällöstä emme voi enempää kertoa mutta jo nyt voin sanoa, että tuo kokemus on tuonut aivan valtavasti tietoa ja taitoa, kuinka start-up -yritykset toimivat ja kuinka erilainen liiketoiminta-ajattelumalli voi olla. Tuo kokemus myös hitsasi – silloin tietämättämme – Groteskia enemmän yhteen ja ajattelemaan asioita aivan uudelta kantilta.

Tämän vuoden alussa päätimme laittaa yrityksen CRM:n kuntoon. Siitä onkin ollut melkoisesti hyötyä ihan asioiden seurannan ja laskutuksen sujuvuuden suhteen. Reilu vuosi sitten aloitimme myös XAMK:n hyvinvointihankkeessa, joka loppui vasta muutama viikko sitten.

Lähes alusta saakka mukana ollu Minna vaihtoi maisemaa ja muutti toiseen kaupunkiin. Minnan tilalle saimme rekryttyä Adan, joka on lunastanut hienosti paikkansa persoonallisessa joukossamme. Adan ajatuksia voit lukea tästä blogista, millaista oli tulle töihin suoraan koulusta. Lisäksi Andrei jäi pois lokakuun alussa, kuten oli jo aikaisemmin sovittu, koska “levottomana sieluna” halusi lähteä kiertämään maailmaa.

Janne ja Sami ovat myös Groteskin yrittäjiä ja erityisesti tänä vuonna olemme puhuneet jatkuvasti omista toiveistamme ja Groteskin tulevaisuudesta. Päätimme, että tänä vuonna laitamme perusasiat kuntoon ja samalla pari pykälää lisää vauhtia. Näin teimme ja tuo taisi osittain jo toteutuakin. Uusimme koko graafisen ilmeen ja brändin. Paras kommentti uudesta ilmeestämme onkin, että se on ”ainoa mikkeliläisen mainostoimiston ilme joka on kansallisella tasolla”. Eikä nyt puhuta vain ilmeestä vaan myös sisällöstä, jota päivitämme ahkerasti. Olemme myös kirjoittaneet brändikirjaa joka valmistuu pikkuhiljaa. Tuo valmistuminen etenee sitä mukaan, kun minä käyn johtajuuskoulutusta 3K Savon ammattilaisten kanssa. Valmistaudumme siis tulevaan, joka tarkoittaa lyhyesti enemmän työtä, enemmän tekijöitä eli yritys tulee kasvamaan. Kasvu ei kuitenkaan ole itsetarkoitus, se on päämäärä, ja tuo matka päämäärään on hyvä hallita mahdollisimman hyvin. Lisää näistä tavoitteista ja luvuista kerron lisää tammikuun alussa.

Olemme saaneet vuoden aikana hienoja asiakkuuksia kuten Etelä-Savon Koulutus Oy:n ja Mikkelin kaupungin, jonka ensisijainen mainostoimisto olemme. Suomen nopeimmin kasvava softatalo Gofore on meille tärkeä asiakas. Olemme heidän kanssaan päässeet käsiksi isoihin WordPress-pohjaisiin töihin, joista emme vielä voi kertoa enempää. Janne ja Sami kuuluvat Goforen omaan web-kehitystiimiin ja tarvittaessa suunnittelemme myös graafista materiaalia. Lisäksi moni muu tunnettu mikkeliläinen yritys on vuoden aikana kääntynyt puoleemme. Myös vuoden kolme viimeisintä kuukautta ovat olleet ennätyksellisen vilkkaita. Emme ole aikaisemmin ennen vuoden vaihdetta myyneet jo helmikuuta, täyden tammikuun lisäksi. Mutta ei hätää, kyllä me tammikuussa vielä lisääkin jaksamme tehdä. Tämä positiivinen työtilanne aiheuttaa sen, että järjestämme pikarekryn heti tammikuun alussa. Rekrystä lisää tammikuun ensimmäisellä viikolla.

Meille on tärkeää olla avoimia, siksi tulemmekin jatkossa julkaisemaan entistä enemmän sisältöä mm. työmenetelmistämme, niitä ”salaisuuksia” joita muut eivät kerro. Aiomme myös kertoa lukuja ja tavoitteita. Nettisivumme tulevat elämään joka viikko, sillä se on meille yksi tärkeimmistä palvelukanavistamme. Alkuvuodesta otamme käyttöön esimerkiksi myös chatin. Emme halua hautautua suljettujen ovien taakse, vaan mieluummin pidämme toimitamme mahdollisimman läpinäkyvänä. Tämä on yksi arvoistamme, jotka ovat kirjattuna brändikirjaan.

Kiitos tästä vuodesta ja huikeaa ensi vuotta ihan meille kaikille!

 

Jyrki


Psst. Käyhän katsomassa, miltä toimistollamme näyttää!

Grobotti