fbpx
Groteski

Ole omiesi puolella!

Mikkelin Jukurit

Jukurit on vuonna 1970 perustettu mikkeliläinen jääkiekkoseura, joka aloitti kaudella 2016–2017 SM-liigassa. Sarjatasoa alempana Mestiksessä Jukurit on saavuttanut kultaa seitsemästi, hopeaa neljästi ja pronssisijan kerran. Jukurit pelaa kotiottelunsa Kalevankankaan jäähallissa. Päävalmentajana toimii NHL-konkari “Päällikkö” Olli Jokinen. Groteski on Jukurien pääyhteistyökumppani kaksivuotisella sopimuksella.

LÄHTÖKOHTA

Jukurien logo ja perusilme on säilynyt muuttumattomana vuosien ajan. Ilme suunnitellaan osittain uudelleen vuosittain uutta pelikautta silmällä pitäen. Jokainen ottelu on myös tapahtuma, joten tapahtumakohtaisia materiaaleja tehdään runsaasti. Mainontaa tehdään runsaasti myös sosiaalisessa mediassa sekä mm. ulkomainospaikkoja on käytössä pitkin kautta.

Modernissa Kalevankankaan jäähallissa on useita erilaisia led-näyttöjä sekä kaukalon yläpuolella oleva mediakuutio.

RATKAISU

Kauden visuaalisen ilmeen suunnittelu alkoi jo keväällä 2021, jolloin tehtiin luonnoksia ja yhdessä asiakkaan kanssa viilattiin valittu graafinen ilme kuntoon. Kesä-heinäkuun aikana materiaaleja muokattiin ilmeen pohjalta ja mm. tehtiin eri somekanavia varten erikokoisia pohjia. UIkomainonta käynnistyi jo ennen elokuun harjoitusotteluita ja perusmateriaalit olivat valmiit ennen syyskuuta eli kauden alkua.

Jäähallin led-mainokset päivitettiin vastaamaan kauden uutta ilmettä. Teemapelejä on kauden aikana useita, kuten mm. Oktoberfest, 50-v juhlavuosi ja maanpuolustushenkinen Reserviupseeriliiton 90-v peli.

Kauden mittaan erilaisia materiaaleja tehdään satoja erilaisia, erilaisiin kanaviin, jotta ilme olisi yhtenäinen ja mielikuva liigajoukkueesta positiivinen ja ammattimainen ja jonka myös fanit ja yleisö voivat omaksua itselleen. Ole omiesi puolella!

Grobotti