Brändin kirkastamisella valtakunnalliseksi tekijäksi

FH Asunnot kuuluu vuonna 2007 perustettuun FH Invest -rakennuttajayhtiöön. Yhtiö on rakennuttanut menestyksekkäästi useita kymmeniä kerros- ja rivitaloja eri puolille Suomea. FH Investin henkilökunnalla on pitkä kokemus kiinteistöalalta ja vahva markkinatuntemus, mikä takaa hankkeiden onnistumisen.

Lähtökohta

FH Asunnot kuuluu vuonna 2007 perustettuun FH Invest -rakennuttajayhtiöön. Yritys on kasvanut merkittävästi vuosittain ja samalla laajentanut markkina-aluettaan. Yrityksen brändi ei enää vastannut menestyksekästä kehittymistä ja se piti nostaa uudelle tasolle ja uudistaa vastaamaan paremmin nykyhetken mielikuvia.

Ratkaisu

FH Investille luotiin FH Asunnot -brändi, jonka tarkoituksena on olla myynnin ja markkinoinnin keulakuvana. Sen alla on jatkossa kaikki kuluttajille suunnattu asuntomyynti ja muu rakentaminen sekä mm. tonttien myynti.

Brändi- ja ilmeuudistuksen myötä toteutimme sivuston lisäksi lähes kaikki konsernin markkinointimateriaalit uuden ilmeen mukaisiksi: asiakirjapohjista, ikkunateippauksista ja käyntikorteista aina uusien kohteiden esitteisiin, some-materiaaleihin ja lehtimainoksiin saakka. Lisäksi toimimme jatkuvana myynnin tukena konsernin myynnille, toteuttamalla markkinointisuunnittelua, markkinointitoimenpiteiden konsultointia ja materiaalituotantoja FH Investille.