fbpx
Groteski
Mainostoimisto Groteski on nopeasti kehittyvä ja kasvava mainostoimisto Mikkelissä. Olemme viime vuoden ajan panostaneet voimakkaasti toiminnan kehittämiseen sekä mm. uudistaneet brändimme. Meille on tärkeää olla avoimia, luotettavia ja helposti lähestyttäviä. Kehitystyön tuloksena ja seurauksena etsimmekin Käyttäjää uudelle sähköpöydälle! Haluaisitko tehdä töitä (välillä-hieman-rasittavien-mutta-oikeastaan-ihan) mahdottoman mukavien tyyppien kanssa? Olisiko ihanaa, että kahvi tuoksuu jo toimiston ovelta aamuisin? […]

Pikarekry: Graafinen suunnittelija

Groteski perustettiin reilu kuusi vuotta sitten. Kuten moni muukin aloittava yrittäjä, alussa oli paljon tekemistä jo ihan liiketoiminnan käynnistämisessä. Ja kun tuollaisesta ei aikaisemmin ollut kokemusta, niin asiat menivät toisaalta painollaan mutta toisaalta monta asiaa piti oppia kantapään kautta. Ja sitten tehtiin vain töitä, töitä ja töitä. Onneksi niitä on ollut. Mutta miksi puhun Groteskin […]

Vuosi 2018 – härkää sarvista!

Toimittajien ajatellaan vain kirjoittavan juttuja, mutta oikeasti meidän työhömme kuuluu päivittäin valtavasti myös muiden kirjoittamien tekstien lukemista. Tutustumme päivittäin erilaisiin esitteisiin, nettisivuihin, tiedotteisiin ja raportteihin. Aikaa on aina liian vähän, mutta kysymyksiä paljon. Lyhyessä ajassa yritämme hahmottaa, mihin voi luottaa, mitä mikäkin taho tekee ja kuka olisi hyvä haastateltava. Yli kymmenen vuotta toimittajana ja uutistoimituksen […]

Kirjoittaminen kannattaa jättää ammattilaiselle

Teemme monenlaista kuvauskeikkaa asiakkaidemme tiloissa sekä tietenkin toimistomme studiossa. Tällä kertaa kuvasimme pitkäaikaisen asiakkaamme OpaMuurikan Kotakeittiö -tuotesarjaa, josta puuttui ajanmukaiset fiilis- ja tuotekuvat. Kohteena oli jo valmis Kotakeittiö-kokonaisuus, joka oli sijoitettu tyylikkäästi ja hyvällä maulla puoliksi avonaiseen terassikatokseen. Katos sijaitsi kauniin hirsihuvilan pihapiirissä, Saimaan saaressa. Kuvauspäivä oli sovittu elokuun puoleen väliin ja sääkin näytti parhaalta […]

Kuvauskeikka saaressa

Digitalisaatio on kupla. Erilaiset itsensä lähes jumalaksi kohottaneet ”konsultit” kiertävät maata puhumassa, kuinka lähes jokainen arkipäiväinenkin asia pitäisi digitalisoida. Kukaan ei oikeasti edes ymmärrä noita höpinöitä, mutta eihän se haittaa, kun hankerahalla pääsee nauttimaan kampaviinereistä ja viettämään mukavaa päivää kongressikeskuksessa. Aika kärjistettyä, vai mitä? On kyllä, myönnän itsekin. Mutta totta toinen puoli, ehkä enemmänkin. Kehitys […]

Digihömppää, konkretiaa ja start-uppia!

  Muutos on mahdollisuus. Groteskissa on tapahtunut monenlaista kesän ja alkusyksyn aikana. Päätimme kevään henkilömuutosten jälkeen suunnata kurssiamme selkeästi digiosaamisen suuntaan. Yritykset tarvitsevat jo nyt nettisivuilleen mm. myyntityökaluja ja erilaisia pienimuotoisia ohjelmia ja me haluamme vastata tuohon tarpeeseen. Myös digimaailma tarvitsee ammattimaista graafista suunnittelua, joten konseptimme on ainutlaatuinen. Mainostoimisto, joka pystyy tarjoamaan myös digitaaliset palvelut […]

Muutos ja muutto!

Heissan!

Voinko auttaa sinua löytämään etsimäsi?

Grobotti