fbpx
Groteski
Juhannus lähestyy ja olemme olleet uusissa tiloissa jo reilun kahden viikon ajan. Muutto sujui toukokuun lopussa mallikkaasti ja luovutimme edellisen toimiston tilan siivottuna määräpäivään 31.5. mennessä. Uuden toimiston avaimet saimme perjantaina 26.5. ja saimme suurimman osan kalusteista ja tavaroista siirrettyä uudelle toimistolle jo samana päivänä. Viikonloppuna kasasimme pöytiä, järjestelimme kalusteita paikoilleen sekä varmistimme nettiyhteyksien ja […]

Groteskin muutto 1.6.2023 – osa 3

Kerroimme 14.2., että Mikkelin toimisto muuttaa entisen Rosson tiloihin, jotka remontoidaan kokonaisuudessaan toimistotiloiksi. Emme kuitenkaan valtaa koko tilaa, vaan puolet siitä, Maaherrankadun puoleisen sivustan. Aloitamme uusissa tiloissa 1.6.2023. Kalusteita hankittu Muutto on melkoinen operaatio. Meillä muuttoon kuuluu lisäksi se, että ostamme melkoisesti kalusteita; sähköpöytiä, neuvotteluhuoneen pöydän ja tuolit, esitystekniikkaa ja mm. kaikille uudet, hyvät työtuolit. […]

Groteski muuttaa 1.6.2023 – osa 2

Kangasosastosta raastepöydän kautta nykyaikaiseksi toimistotilaksi Kerroimme 14.2., että muutamme entisen Rosson tiloihin, jotka remontoidaan kokonaisuudessaan toimistotiloiksi. Emme kuitenkin valtaa koko tilaa, vaan puolet siitä, Maaherrankadun puoleisen sivustan. Aloitamme uusissa tiloissa 1.6.2023. Hieman historiaa Suur-Savon Osuuskauppa alkoi suunnitella vuonna 1936 Mikkelin keskustassa omistamalleen tontille uutta päämyymälää ja varastoa. SOK:n rakennusosaston kanssa käytiin neuvotteluja rakennusten tarpeista. Varastorakennuksen […]

Groteski muuttaa 1.6.2023 – osa 1

Toimintamme laajentuessa ja ennenkaikkea tarpeidemme muututtua olemme päättäneet muuttaa, todellakin lähemmäs toria. Toimistomme sijaitsee 1.6.2023 alkaen osoitteessa Maaherrankatu 13, 2 krs. Paremmin tila tunnetaan entisenä Rosson tilana, josta Osuuskauppa Suur-Savo saneeraa meille toiveidemme mukaiset ja nykyaikaiset toimistotilat Maaherrankadun puoleiselta sivulta. Ensisijainen käynti toimistollemme tulee olemaan Maaherrankadun puolelta rappukäytävän kautta mutta meille pääsee myös kauppakeskus Stellan, […]

Groteski muuttaa! Lähemmäs toria

Järjestimme Ystävänpäivän kunniaksi kautta historian Groteskin ensimmäisen Pala aamustasi -tapahtuman. Tarjolla oli tietenkin hyvää seuraa, mukavia keskusteluja mutta myös mielenkiintoisia tarinoita paikallisilta yrittäjiltä sekä Groteskin uutisia. HupiSki:n yrittäjä Heidi Kelho kertoi oman yrittäjätarinansa sekä mm. viimeisimmät kuulumiset Tornimäki sekä Anttolan Poijulta, joka siirtyi Heidin yrityksen omistukseen muutama kuukausi sitten. Landhaus Kekkolan isäntä Janne Muikkunen toi […]

Pala aamustasi -tapahtuma 14.2.2023

Vuosi 2022 jää historiaan – jälleen kerran – muutosten vuotena. Tuntuu, että jokainen vuosi on melkoista myllerrystä ja yhtä muutosta, mutta kyllähän tuo tunne on täysin oikea. Kun yritys kasvaa ja kehittyy, niin vain yksi on pysyvää, muutos. Päällimmäisiä asioita, jotka tulevat mieleen ovat henkilövaihdokset ja rekrytoinnit sekä edelleen jatkuva yrityksen kehittäminen. Lisäksi Groteski on […]

Vauhdikas synttärivuosi 2022

Grobotti