10 groteskia vuotta!

,

3.9.2012 Groteskin ovet avautuivat ensimmäistä kertaa Porrassalmenkatu 1, kolmannessa kerroksessa. Minä ja Heimo ”Hemppa” Ketola laitoimme työhynttyyt yhteen keskelle taloudellista taantumaa. Maailman yleinen tilanne – taantumasta huolimatta – oli kuitenkin muutoin suhteellisen vakaa, varsinkin nykymenoon verrattuna. Groteskin perustamisen syyt olivat, että kummallakin oli halu tehdä töitä itselleen ja määritellä itse oman tekemisen laatu ja päämäärät. Huomasimme myös, että ”mainostoimistokentällä” oli selkeä markkinarako hieman eritavalla ajattelevalle mainostoimistolle.

Töitä alkoi tulemaan rivakasti, vaikka aloitimmekin täysin puhtaalta pöydältä. Omat verkostomme ja kokemuksemme mainostoimistotyöstä auttoi varsinkin yrityksen alkuvaiheessa ja ymmärsimme jo silloin julkisten tarjouspyyntöjen merkityksen jatkuvuuden kannalta. Palkkasimme ensimmäisen työntekijän jo kesällä 2013. Seuraavat pari vuotta olivat hitaan kasvun vuosia, mutta loivat osaltaan perustaa tulevalle.

Tilanteet muuttuvat ja Heimo jäi pois toiminnasta huhtikuussa 2016. Jo aiemmin tutustuimme Samiin ja Janneen, kun he ottivat yhteyttä oman yrityksensä, WebPointin kautta. Ajatuksena, että he voisivat tarjota Groteskille web-kehitystä alihankintana. Ja näin kävikin. Heimon pois jäädessä Janne ja Sami tulivat osakkaiksi Groteskiin tasaosuuksilla kaikkien kolmen kesken.

Tietoisuus Groteskista lisääntyi, maine karttui ja työt lisääntyivät. Uuden graafikon myötä myös tilat alkoivat tuntua pieniltä ja epäkäytännöllisiltä. Huomasimme, että rautatieasemalla olisi melkoisen Groteski paikka tarjolla entisissä lipunmyynnin tiloissa, joten nappasimme siitä meille erittäin keskeisen paikan uudelle toimistolle. Muutimme asemalle tammikuussa 2017.

Rautatieasema toi itsessään näkyvyyttä, sillä ikkunateippaukset ja logot näkyivät päivittäin sadoille ihmisille ja Mikkeliin tulijoille. Näkyvyyden ja toimintamme ansiosta olimme saavuttaneet vankan jalansijan eteläsavolaisessa mainostoimistokentässä. Olimme yksi ”niistä kolmesta paikallisesta”, jolta kysyttiin tarjous. Tämä näkyi työmäärässä ja siksi tarvitsimme lisää tekijöitä, joten vuoden 2019 loppuun mennessä groteskilaisia oli jo seitsemän.

Sitten tuli 2020 kevät ja korona. Suomi meni kiinni ja mekin hetkeksi. Parin viikon jälkeen alkoivat puhelimet soida, kun yleisesti ymmärrettiin, mitä oli tapahtunut ja mitä pitää tehdä. Itse vietin kotitoimistossa monta päivää pelkästään puhelimessa, jopa lauantai-iltana, kun kysyttiin neuvoja ja ihmeteltiin tapahtunutta. Meille koronavuosi oli kuitenkin kasvun vuosi ja muutimme jälleen. Löysimme uudet tilat asiakkaamme FH Investin Otonkulman rakennuksesta, torin kulmalta. Tilat remontointiin toiveidemme mukaan ja muutimme Otonkulmaan toukokuussa 2020.

Tähän hetkeen mennessä groteskilaisia on jo 13. Mikkeli on edelleen  – ja tulee olemaan – pääpaikka, mutta toiminnan laajentumisen takia meillä on tekijöitä myös Jyväskylässä, Lahdessa, Kouvolassa, Vantaalla ja Porvoossa. Lisäksi ympäri Suomea oleva laaja alihankintaverkosto takaa sujuvat palvelut.

Parin viime vuoden aikana olemme tehneet töitä pitkäjänteisesti yrityksen kehittämisen parissa. Brändiä kehitetään edelleen, referessejä julkistetaan säännöllisesti ja somenäkyvyys on rehtiä ja rehellistä Groteskin päivittäistä menoa ja meininkiä, mutta myös virallisempaa asiaa. Organisaatio järjestäytyi uudelleen ja Janne siirtyi toimitusjohtajaksi. Groteskin hallituksessa aloitti 2021 keväällä ulkopuolinen jäsen, Lauri Mertaoja. Tällä hetkellä kehityshankkeina on menossa mm. strategiatyö ja liiketoimintasuunnitelman päivittäminen ulkopuolisen ammattilaisen avulla. Palvelut tulevat entistä enemmän jakaantumaan visuaalisen suunnittelun ja digitaalisten ratkaisujen palveluihin.

Samalla Groteski tulee kasvamaan ja tekijöitä tullaan tarvitsemaan jatkossakin. Suunta on ylös- ja eteenpäin, olemmehan jo maakunnan suurin mainostoimisto. Meille on tärkeää, että olemme jatkossakin mikkeliläinen toimisto, joka on rehellinen, reilu ja läpinäkyvä kaikessa toiminnassaan, kaikkia kohtaan.

10 vuotta on täynnä. Kiitos näistä vuosista kaikille asiakkaillemme, yhteistyökumppaneille ja ennen kaikkea meidän mahtaville ammattilaisille, työntekijöillemme!

Jyrki