fbpx
Groteski

Kesä_loma

Nyt on tullut se aika vuodesta, kun me ihmiset aloitamme haikailun menneen kesän ja lomien perään. Syksy on virallisesti alkanut ja ulkona on kylmä ja kurjaa.  Miten ne lomat sitten meni noin omasta mielestä? Meillä oltiin mukavasti heinäkuun ajan poissa tai paikalla, miten kullekin nyt sopi. Allekirjoittanut kävi Ruotsissa heinäkuun ensimmäistä viikkoa viettämässä kuulapyssyilyn (airsoftin) merkeissä, siinäpä se kaikki mainitsemisen arvoinen. Sami oli heinäkuun toisen viikon puolelta kolmanteen viikkoon yhteensä viikon poissa. Mökillä kuulemma kävi hukkaamassa kavereiden kanssa GoPron järveen. Jyrki ei omaa lomaa pitänyt ollenkaan, nykyisen tiedon mukaan lähtee syksyllä Lappiin, mitähän sielläkin on siihen aikaan tarjolla kuivuvien lehtien lisäksi. Minna sentään oli koko heinäkuun kunniakkaasti lomalla ja sieltä palatessaan ilmoitti, että ei ole töitä ajatellut koko sinä aikana. Hienoa, että edes joku meistä otti loman lomana.

Heinäkuu meni siis meillä oikein kivoissa merkeissä vaikka lomaa sanan varsinaisessa merkityksessä ei oikeastaan tullut vietettyä järin paljoa. Teimme hommia vähän kevennetyllä tahdilla, kävimme Anttolan satamassa kahvilla ja lounastamassa vähän siellä ja täällä. Mäntyharjullakin kävimme ikkunoita valokuvaamassa. Tein myös luvattoman monta tilausta Verkkokauppa.comiin, milloin mitäkin muka tarvitsin. Jyrkille saatiin näistä osin uusi tietokone aikaiseksi, josta tulee muuten lähitulevaisuudessa ihan oma raporttinsa. Konetta pitää vielä aavistuksen hienosäätää ja testailla, jotta sitä kehtaa sitten kehua ihan valehtelematta.

Kaiken kaikkiaan voinkin sanoa, että heinäkuu oli oikein onnistunut kuukausi aivan kaikella tavalla. Hommia oli riittävästi ja riittävän vähän, sai seikkailla ja olla seikkailematta maailmalla. Tästä on hyvä jatkaa hyvillä mielin syksyyn ja sen mukana tuleviin uusiin ja vanhoihin projekteihin, joita muuten on yllättävän paljon odotuksista huolimatta.

-Janne Tallqvist

Grobotti